Category: Uutiset

Tämän päivän menestyneet ravurit

Suomessa järjestetään aika monta kovan luokan isoa ravikisaa, ja näiden voittajalistoja selaamalla voi saada jo jonkinlaista kuvaa ketkä ja mitkä hevoset ovat tällä hetkellä voimissaan Suomessa. Otetaan esimerkiksi Suomen hevosten pääkisa eli Kuninkuusravit.  Viime vuoden voittajaloimella kruunattiin ori Erikasson, samoin kuin edellisvuonnakin. Orin omistavat Helena Tuikka ja Jaakko Varjonen, kasvattaja Riikka-Liisa Tolonen ja valmentajana Bella Varjonen. Erikassonin kisatilillä oli heinäkuun 2013 loppuun mennessä 140 ravikisaa, joista voittoja oli tullut 71 kisassa. Jokaisessa kisassa Erikassonin puikoissa on ollut ohjastaja Harri Koivunen. Erikassonin tilillä ei ole ainoastaan Kuninkuusravien voitot, vaan orilla on myös SE-aika Olympia-ajojen 2100 metrillä. Myös kansainvälisesti Erikasson on menestynyt, ja loimen alla on myös PM-kisojen kakkossiha vuodelta 2012. Jos jotain negatiivista joutuu hakemaan oriista niin se, että se on kärsinyt hieman jalkavaivoista joka voi vaikuttaa negatiivisesti kisailuun.

Viime vuoden Kuninkuusravien kuningatar puolestaan on Marimin-tamma, jolla 207 ravikisasta voitto on tullut 55 kertaa. Ikää tammalla alkaa olemaan tänä vuonna jo 15 vuotta, joten ihan nuoruutensa kukoistuksessa ei enää olla vaikkakin kaikki merkittävimmät suurkisavoitot ovatkin tulleet ihan viime vuoden aikana. I. P Vipotiina ansaitsee myös tulla mainituksi tässä listassa, sillä Vipotiinalla on kaurapussissaan muutakin kuin kauraa, nimittäin kolme ravikuningatar-loimea. I. P Vipotiinalla on myös suuria kisoja takanaan kuten SE-aika Suurajoista ja useita muita kisoja sen nuoruusvuosilta.

Lämminverisissä kannattaa seurailla sellaisia nimiä kuin Day Cruise, Aaron de Veluwe, Edward Ale ja Maxwell Mayday. Etenkin näistä Day Cruise osasi yllättää viime vuoden Suur-Hollola-ajoissa tulemalla ykköseksi ohi ennakkosuosikin Brad de Veluwen, jolla on takanaan useita suurkisavoittoja. Hevonen on muuten saanut nimensä näyttelijä Brad Pittin mukaan.

Ravihevosten Top-10 maailmassa

Maailmalta löytyy lukuisia hyviä ja nopeita ravureita, valitettavasti Suomen omat kärkinimet ovat sinne hieman liian hitaita vaikkakin Houston Laukko olikin kansainvälisestikin menestynyt ravuri. Mutta minkä nimisiä heppoja sitten maailmalta löytyy ja mitä he ovat voittaneet? Siitä seuraavaksi.

Järvsöfaks on ruotsalainen vuonna 1994 syntynyt ravuri, jolla on hallussaan kylmäveristen maailmanennätys kun otetaan huomioon kaikki voitetut lähdöt. Perättäisiä voitettuja lähtöjä tällä menestyneellä ravurilla on yhteensä 42 ja sen hallussa on yhä kylmäveristen nopeusennätys joka on samalla maailmanennätys. Järvsöfaks ravasi kilometrin aikaan 1.17,9. Sillä on hallussaan kymmenen Ruotsin mestaruutta ja Elitkampenin voitot vuosilta 2002–2006.

Victory Tilly on myös ruotsalaislähtöinen amerikanravuriruuna, syntynyt vuonna 1995. Victory Tillyn suurkisavoittojen tili ei ehkä ole ihan yhtä pitkä kuin muilla, mutta ansaitsee silti tulla mainituksi. Victory Tilly piti hallussaan 2000-luvun alussa maailmanennätysaikaa, kunnes se tuli vuonna 2004 rikotuksi Tom Ridgen toimesta. Absoluuttinen ennätys lämminveriravureilla oli tuolloin 08,9 aly. Ruuna voitti 92 kisastaan kolmanneksen eli 66 kisaa.

60-luvulla raviradoilla jyräsi ranskalaistamma Roquepine. Ihmetamman kaurapussista löytyi kolme Prix d’Ameriquen voittoa, kaksi Elitloppetia sekä Lotteria-ajojen voitto Italiassa. Tamma kävi myös Amerikassa hurvittelemassa Yonkers Trotin voittoon.

Yhdysvalloista puolestaan maailmalle ravasi tamma nimeltä Moni Maker, ja sitä se nimensä mukaisesti olikin yli 5 ja puolen miljoonan dollarin voitoillaan. Sadasta viidestä lähdöstä tamma kuittasi voiton 67 kisasta joihin lukeutuivat mm. Elitloppet, Lotteria, Matron Stakes sekä jo hieman vanhempien hevosten kisa Classic Oaks.

Greyhound oli 30-luvun ihmeruuna ja Jenkkilän suosikki ravimaailmassa. Greyhoundin tekemä maailmanennätys pysyi historian kirjoissa yli 30 vuotta ja se oli 11,6a/maililla.

70-luvun ihme oli ranskalainen Idéal du Gazeau. Jo kolmivuotiaan ori voitti kuudesta kisasta viisi. Kuusi vuotiaana Idéal du Gazeau oli Euroopan mestari voitettuaan myös Elitloppetin, Copenhagen Cupin, Prix Rene Ballierinin sekä Elite-Rennenin. Tämä oli vasta alkua. Kaiken kaikkiaan ori voitti 101 lähtöä, joista voitto tuli 60 kisassa, kakkossija 15 kisassa ja kolmossijojakin 9. Voittoja kertyi 15 234 294 Ranskan frangia.

Paha saa aina palkkansa ja näin kävi myös Nevele Priden kanssa, joka oli pahansisuisin amerikanravuri jonka tiedetään olevan. Mutta myös nopea. Sillä oli hallussaan maailmanennätysaika vuodesta -69 aina vuoteen 2004 asti.

Le Roi Faineant eli laiska kuningas eli yhtä kuin Ourasi, ranskalaisravuri joka voitti urallaan 26 suurkisavoittoa, tienaten 3 321 781 €.

Mack Lobell on amerikkalaissyntyinen lämminveriravuri, yksi kaikkien aikojen parhaista ravihevosista. Uransa se aloitti Yhdysvalloista, myytiin Ruotsiin 4-vuotiaana ja voitti 71 kisaa kaikkiaan 94 ravikisasta.

Mutta kaikkien aikojen ravuri on italialainen Il Capitano, Varenne. Mailin radan ennätys 1.09,1aly, kilometrin matkalla 09,3aly. Varenne voittoihin kuuluu mm. Elitloppet kahdesti,Prix d’Amerique ja Lotteria. 76 kisasta voitto irtosi 62 ja näistäkin kisoista vain kuudessa jäätiin kolmen parhaan ulkopuolelle. Varenne on niin kovan luokan ravuri, että sen jälkeläisistäkin maksetaan huimia summia.

Ravikilpailut

Suomalaiset ovat yhtä kuin ravit. Siitä asti kun tänne peräpohjolaan ravit rantautuivat eli 1800-luvun lopulla, on niitä täällä ravattukin. Itse asiassa jo 1700-luvulla kehiteltiin ensimmäiset ravit luonnon niityillä ja sen sellaisilla Yhdysvalloissa. Siitä 1800-luvulle päästessä toiminta kasvoi ja kasvoi ja alettiin puhua enemmän ravihevosten kasvatuksesta. Ja tänä päivänähän ravit ovat suosittuja kisoja ympäri maailman, tosin Isossa-Britanniassa suositaan enemmän laukkakisoja.

Minkälaisia hevosia sitten raveissa tapaa? No juurikin raveihin jalostettuja rotuja kuten Amerikan- ja ranskanravureita. Suomen oloissa raveista ovat tuttuja myös omat kylmäverisemme eli suomenhevoset ja suomen ensimmäinen kuuluisuus olikin nimeltään Kirppu, ensimmäinen hieman nimekkäämpi hevonen. Monilla suomenhevosilla on hauska nimi ja joskus kun ei ole sen enempää statistiikkaa tiedossa, on hauska pelailla hevosen nimen perusteella. Monilla urheilusivuilla voi lyödä vetoa hevosista. Toukokuussa ravataan Finlandia-ajot Vermossa ja lähempänä ajankohtaa saat Betssonilta listauksen kisoihin ja pääset jännittämään panoksesi puolesta voittaako kisan viime vuoden tykki Nesta Effe vaiko onko sankarin viitta tai lähinnä loimi varattu toiselle hevoselle, kuten Finlandia-ajoissa yleensä voittaja on vaihtunut joka vuosi. Mutta Nesta Effea siitokseen haluaville tiedoksi, että ori keskittyy kilpailuihin tänä vuonna joten luvassa voi olla vaikka millaista tykitystä taasen. Finlandia-ajoissa on myös nähty vieläkin tykimpiä hevosia kuten vuoden 2010 kisassa Quarcio Du Chene, joka pitää vieläkin hallussaan kilpailuennätystä. Mutta omalta osaltaan myös vedonlyönti on vaikuttanut ravien suosioon tänä päivänä ja ravien vedonlyönneissä voi liikkua isotkin rahat. Ei tosin samanlaisista summista puhuta kuin laukkakisoissa mutta raveissakin kyllä raha liikkuu.

Ennen vanhaan suomenhevosia käytettiin paljon metsätöissä mm. apuna puun kuljetuksessa ja sota-aikana hevosista oli suunnaton apu rintamilla. Mutta tänä päivänä yli puolet koko maan suomenhevoskannasta tienaa leipää pöytään ravaamalla. Mikä on omalta osaltaan hieno asia, ettei lämminveriset ole kaapanneet koko ravikenttää itselleen. Kautta Suomen löytyy noin nelisen kymmentä ravirataa joista Helsingissä sijaitseva Vermo on se päärata. Pääkisat Suomessa ovat tietenkin Kuninkuusravit ja niiden aika on tänä vuonna elokuun alussa Porissa. Kisat on ravattu joka vuosi ja ensimmäiset ravit olivat jo vuonna 1924. Historian saatossa muutama heppa on himoitun kuninkuusloimen voittanut useamman kerran ja yksi näistä on Vesseli-niminen ori, viisinkertainen voittaja.

Jos et ole vielä ehtinyt raveissa käydä niin tee se piakkoin. Ja ei se haittaa vaikka et hevosista mitään tietäisikään. On vain jännittävää seurata onko Puuhamies Pee ensimmäisenä maalissa vaiko viekö Säpin Tytinä sittenkin voiton turvan mitalla.

Suomen menestyneimmät ravihevoset

Houston Laukko, syntynyt 27.3.1988 on yksi Suomen tunnetuimmista kotimaassa syntyneistä ravihevosista, joka voitti myös kansainvälisiä kisoja. Houston Laukon isä oli choctaw Brave, kuuluisa siitosori ja emänisä Express Pride polveutuu puolestaan huippuravurista Nevele Pridesta. Houston Laukon suuriin saavutuksiin kuuluivat niin Suomen Derbyn, Suur-Hollola-ajojen kuin Suomen mestaruusajon voittokin. Eikä voittoja tullut pelkästään Suomen kamaralla vaan ori voitti myös Ruotsissa lukuisia kisoja kuten Kultadivisioonan finaalin, Hugo Åbergs Memorialin sekä Åby Stora Prisin. Houston Laukko oli menestyksekäs myös ravatessaan Ranskassa voittaen Prix de Chateadun, Prix de Cote d’azurin, Grand Prix du Sud-Oustin sekä Grand Criterium de Vitessen. Eikä tässä vielä kaikki sillä Italiassa voitto tuli Premio Costa Azurrasta ja Saksasta Grosser Preis von Bildinistä. Sekä Houston Laukko on myös ensimmäinen Euroopan avoimen mestaruuden voittanut hevonen. Houston Laukon sadasta kolmesta kisasta se voitti 33. Houston Laukko jouduttiin lopettamaan muutama vuosi sitten vatsaan levinneen kasvaimen takia.

Kylmäverisistä menestynein on ori Viesker, syntynyt 20.6.1989, kasvattaja Eero Luukkanen. Orin isä on nimeltään Vokker ja emänisä puolestaan oli nimeltään Jaska. Viesker voitti ravikuninkuuden viidesti, vuosien 1996 ja 2000 välillä ja oli ensimmäinen suomenhevonen joka alitti ajan 1.20 kilometrin matkalla. Vieskerin kreditteihin kuuluu myös yli miljoonan euron kokonaisvoittopotti. Sen lisäksi että Viesker voitti Suomessa, kruunattiin se voittajaksi myös Ruotsin Elitkampenissa 1996–2000 sekä Norjassa mm. Bjerken TGN Sprintenissä, Vintilla-ajoissa sekä Sörlandets Elite Eliteløpissa.

Kylmäveritammoissa menestyksekäs on ollut I. P Sukkula, jonka kasvattaja toimi Heikki Parviainen. I. P Sukkula osallistui seitsemän kertaa kuninkuusraveihin ja kruunattiin kuningattareksi kerran. I.P Sukkulan kohtaloksi muodostui sairaskohtaus vuonna 2008, 20- vuotiaana.

Ajalta, jolloin ravikisat alkoivat tulla Suomeen, on kylmäverinen suomenhevonen Kirppu, luonteikas mutta nopea juoksija. Kirppu päätyi maaliskuussa 1887 Fabritiukselle 2000 markalla, koska sen silloinen omistaja Tihanoff ei ollut tyytyväinen Kirpun ravimenestykseen huonosti menneen kisan jälkeen. Mutta se olikin sitten vain yksi kisa se, sillä jatkossa Kirppu kisasi vielä 26 kertaa, joista 22 kisaa päätyi palkintoon, silloisten sääntöjen mukaan kun sama hevonen ei saanut tulla palkituksi kisassa kuin kerran vuoden aikana. 16 kertaa Kirppu voitti, kuudesti se oli toinen. Mahtoi Tihonoffia harmittaa!

Ravikilpailut Suomessa

Suomessa on yli 40 ravirataa, joissa järjestetään totoraveja. Näistä 20 toimii ympäri vuoden. Pääravirata Suomessa on Helsingissä sijaitseva Vermon ravirata, joka on avattu vuonna 1977. Vermon raviradan viikoittainen kilpailupäivä on keskiviikko, aivan kuten muuallakin pohjoismaissa. Muita ratoja ovat mm. Teivon rata Tampereella, Jokimaa Lahdessa sekä Kouvolan ja Mikkelin raviradat. Näiden lisäksi on muita paikallis- ja harjoitusratoja.

Vuosittainen suurtapahtuma on Kuninkuusravit, jotka ravataan tänä vuonna Porissa elokuussa. Se on suomenhevosten päätapahtuma, johon ottavat osaa kaikenikäiset oriit ja tammat, ruunille kisa ei ole avoin. Kisa on kaksipäiväinen ja kunkin hevosen yhteisaika otetaan huomioon valitessa ravikuningasta ja – kuningatarta. Ei siis tarvitse voittaa joka kisaa tullakseen kruunatuksi.

Jos kerta kuninkuusravit ovat pelkästään suomenhevosille, lämminveristen oma kisa on vuodesta 1980 ravattu Finlandia-ajo. Se järjestetään Vermon raviradalla ja on luokassa suuripalkintoisin ravikisa, pääpalkinto on 110 000 euroa. Finlandia-ajot ovat osana EM-sarjaa eli nykyistä UET Trotting Masters-kiertuetta.

Toinen iso ravikisa lämminverisille on Kymi Grand Prix, ollut jo vuodesta 1998. Tämä kisa ravataan Kouvolassa ja on myös osana UET Trotting Mastersia. Pääpalkinto tässä kisassa on 85 000 euroa. Kisan erikoisuus on tarjota ilmainen lentokonekuljetus Keski-Euroopasta sillä muuten varmaan monet maailman huippuhevosista eivät kisaan ottaisikaan osaa korkeiden matkakustannusten takia.

Vermon radalla järjestetään myös toinen suurkilpailu, eli Derby kaikille 4-vuotiaille lämminverisille. Derby on siitä poikkeuksellinen kisa, että tähän hevoset ilmoitetaan jo varsoina, 1-vuotiaina. Ja tämän kolmen vuoden aikana jolloin hevosta valmennetaan kisaan varten, maksetaan siitä osallistumismaksua kisaan varten ja itse kisaan saavat osallistua vain ne hevoset, joilla on kaikki seitsemän erää maksettu. Yhden erän suuruus on 500 euroa. Ensin on karsintalähtö ja lopulliseen finaaliin kelpuutetaan 12 hevosta. Suuren Suomalaisen Derbyn pääpalkinto houkuttaa ottamaan osaa kisaan, vuonna 2011 se oli 100 000 euroa. Suomenhevosten Derby on taas kaikille 5-vuotiaille ja tämän ravin päänäyttämö on Jyväskylän Killerin ravirata.

Derbyn kanssa samantyylinen kisa on Kriterium, joka on 3-vuotiaille lämminverisille ja 4-vuotiaille suomenhevosille järjestettävä ennakkomaksullinen ravikisa.

Mikkelissä ravataan St. Michel-nimistä kisaa lämminverisille. Se on myöskin UET Trotting Masters-osakilpailu. Kisassa ravataan 1609 metriä kutsukilpailuna, ilman mitään karsintalähtöjä. Mikkelin rata on muuten yksi maailman nopeimmista raviradoista pyöreän muotonsa ansiosta, joka mahdollistaa paremmin ennätysten syntymisen.

Ja lopuksi Suomen suuripalkintoisin kasvattajakilpailu Suomessa syntyneille lämminverisille eli Suur-Hollala-ajot Jokimaalla. Kisaa on käyty vuodesta 1975 ja se on avoinna niin oriille kuin ruunillekin sekä tammoille.

Hevosen askellaji

Ravi on hevosen askellaji, jossa ristikkäiset kaviot laskeutuvat maahan yhtä aikaa. Se on hyvin vakaa askellaji ja siksi se onkin suosittu nopeuskipailuissa.

Raviurheilu on yksi tunnetuimmista ja rakastetuimmista hevosurheilulajeista. Kilpailuja järjestetään ympäri Suomen. Ravikilpailuihin kuuluu olennaisena osana huomattavat rahapalkinnot ja vedonlyönti.

Suomen suurin ravitapahtuma on Kuninkuusravit. Kävijämäärä on vuosittain 50 000 henkilön luokkaa. Vuonna 2014 tapahtuma viettää 90-vuotisjuhlaansa Porissa. Muita suuria ravitapahtumia ovat esimerkiksi Suur-Hollola viikonloppu Lahdessa ja Mikkelin St Michel ravit. Ulkomaisista ravitapahtumista mainittakoon erityisesti ruotsalainen Elitloppen, jonne matkustaa joka vuosi monia suomalaisiakin katsojia.

Tunnetuista ravihevosista mainittakoon edesmennyt lämminverinen Isla J Brave, joka voitti pitkän uransa aktiivivuosina 90-luvulla useita arvostettuja kilpailuja, kuten St Michelin ja Seinäjoki-ajons.