Suomessa on yli 40 ravirataa, joissa järjestetään totoraveja. Näistä 20 toimii ympäri vuoden. Pääravirata Suomessa on Helsingissä sijaitseva Vermon ravirata, joka on avattu vuonna 1977. Vermon raviradan viikoittainen kilpailupäivä on keskiviikko, aivan kuten muuallakin pohjoismaissa. Muita ratoja ovat mm. Teivon rata Tampereella, Jokimaa Lahdessa sekä Kouvolan ja Mikkelin raviradat. Näiden lisäksi on muita paikallis- ja harjoitusratoja.
Vuosittainen suurtapahtuma on Kuninkuusravit, jotka ravataan tänä vuonna Porissa elokuussa. Se on suomenhevosten päätapahtuma, johon ottavat osaa kaikenikäiset oriit ja tammat, ruunille kisa ei ole avoin. Kisa on kaksipäiväinen ja kunkin hevosen yhteisaika otetaan huomioon valitessa ravikuningasta ja – kuningatarta. Ei siis tarvitse voittaa joka kisaa tullakseen kruunatuksi.
Jos kerta kuninkuusravit ovat pelkästään suomenhevosille, lämminveristen oma kisa on vuodesta 1980 ravattu Finlandia-ajo. Se järjestetään Vermon raviradalla ja on luokassa suuripalkintoisin ravikisa, pääpalkinto on 110 000 euroa. Finlandia-ajot ovat osana EM-sarjaa eli nykyistä UET Trotting Masters-kiertuetta.
Toinen iso ravikisa lämminverisille on Kymi Grand Prix, ollut jo vuodesta 1998. Tämä kisa ravataan Kouvolassa ja on myös osana UET Trotting Mastersia. Pääpalkinto tässä kisassa on 85 000 euroa. Kisan erikoisuus on tarjota ilmainen lentokonekuljetus Keski-Euroopasta sillä muuten varmaan monet maailman huippuhevosista eivät kisaan ottaisikaan osaa korkeiden matkakustannusten takia.
Vermon radalla järjestetään myös toinen suurkilpailu, eli Derby kaikille 4-vuotiaille lämminverisille. Derby on siitä poikkeuksellinen kisa, että tähän hevoset ilmoitetaan jo varsoina, 1-vuotiaina. Ja tämän kolmen vuoden aikana jolloin hevosta valmennetaan kisaan varten, maksetaan siitä osallistumismaksua kisaan varten ja itse kisaan saavat osallistua vain ne hevoset, joilla on kaikki seitsemän erää maksettu. Yhden erän suuruus on 500 euroa. Ensin on karsintalähtö ja lopulliseen finaaliin kelpuutetaan 12 hevosta. Suuren Suomalaisen Derbyn pääpalkinto houkuttaa ottamaan osaa kisaan, vuonna 2011 se oli 100 000 euroa. Suomenhevosten Derby on taas kaikille 5-vuotiaille ja tämän ravin päänäyttämö on Jyväskylän Killerin ravirata.
Derbyn kanssa samantyylinen kisa on Kriterium, joka on 3-vuotiaille lämminverisille ja 4-vuotiaille suomenhevosille järjestettävä ennakkomaksullinen ravikisa.
Mikkelissä ravataan St. Michel-nimistä kisaa lämminverisille. Se on myöskin UET Trotting Masters-osakilpailu. Kisassa ravataan 1609 metriä kutsukilpailuna, ilman mitään karsintalähtöjä. Mikkelin rata on muuten yksi maailman nopeimmista raviradoista pyöreän muotonsa ansiosta, joka mahdollistaa paremmin ennätysten syntymisen.
Ja lopuksi Suomen suuripalkintoisin kasvattajakilpailu Suomessa syntyneille lämminverisille eli Suur-Hollala-ajot Jokimaalla. Kisaa on käyty vuodesta 1975 ja se on avoinna niin oriille kuin ruunillekin sekä tammoille.